Päivän hanurista-osaston ykköseksi nousee duunipaikan alakerran kanttiini. Ovat, ruojat, kaikessa hiljaisuudessa päättäneet lopettaa velaksi myymisen. Saakeli. Pitää alkaa ottaa iltapäiviksi evästä mukaan. Joka kerta olen velkani maksanut. Sylettää tällainen. (Suututtaa, siis.).

Hyvänä kakkosena on ilmeisesti nälästä ja huterasta olosta ja huomisen pelosta (siitä lisää huomenna tai jälkeensä) johtuva äärimmäinen turhaumus. Olen ekaa päivää ihan omalla työpisteelläni ja jotenkin tosi kypsänä kaikkeen. Ihmisten jutut tuntuu ääliömäisiltä, harmittaa, tuntuu ettei ohjelmat pelitä ja sokerina pohjalla tästä päivästä iso osa on mennyt uuden s-postiohjelmiston kanssa taistellessa. Tämän siitä saa kun ei käy koulutuksia. Ei tosin sillä, ettäkö kellään olisi mulle mitään asiaa. Siltä ainakin nyt tuntuu.

Että tällaista nyt. Toivottavasti huomenna on paremmin. On jotenkin turha ja näperteleväinen olo. (Eikä juur ennen kotiinlähtöä bloggaaminen ainakaan auta asiaa.)

Ai niin. Yksi jee päivään sisältyy: iPod on pitkästä aikaa taas mukana. Jos ei muulla fiilis nouse, niin NINin Hand That Feeds auttaa takuuvarmasti. Ehkä. Toivottavasti.

Todella, toivottavasti.