(Tää on niin tyypillistä: ensin menee kuukausia niin, etten edes muista koko blogin olemassaoloa ja sitten alankin räiskiä tänne tekstiä kolmen-neljän kommentin päivävauhtia. Maanis-depressiivistä bloggaamista, sano.)

Mulla paloi pinna äitiini tänään. Tai siis se soitti mulle tuossa iltasella kolmannen kerran tikusta-asiaa -puhelun ja otti aika paheksuvan asenteen mun lomapäivää kohtaan. Kiitti vaan. Vimonen niitti oli kannustava kommentti: "No mutta sitten kun saat nuo univelat pois, niin sähän voit sitten tehdä kaikkee kivaa". Jep, mä tiedän että tässä tapauksessa "kiva" tarkoittaa ikkunoiden pesua, kissoille uuden kodin etsimistä (mitä ei siis ole edes harkittu ja harkitaankin vain siinä tapauksessa että perillinen osoittautuu allergikoksi) ja muuta sellaista mun mielestä täysin epärelevanttia asiaa, mitä nyt mutsin mielestä "kuuluu" tehdä. Huokaus.

Vanhemmat tullee huomenna näille seuduin tuomaan siskon muuttokuormaa. Sikäli nasta juttu, että siskon kamat lähtee myös meidän makuuhuoneesta ja mä pääsen viimeinkin pistelemään lapsosen releitä ojennukseen. Tilanne, jossa pariskuntakodin makuuhuoneessa muhii yhtäkkiä kolmen aikuisen plus yhden syntymättömän kamat on logistisesti aika sietämätön.