Tänään on Alvarin nimipäivä. Päätin, että jos sisarus on poika, niin siitä tulee Alvar. Enää pitää ylipuhua suurempi puolisko nimivalinnan puoleen.

Se Tunnetuin Alvar. En tiennyt, että syntymäpäivänsä on 3.2. 1938. Sisaruksen laskettu syntymäpäivä on 13.3. 2008.

(Se on muuten juur toistaiseksi hieman hankalaa, koska olemme juuri nyt riidoissa. Kuten tavallista, aivan idioottimaisesta syystä - itse asiassa kumpikaan ei enää taida edes muistaa, mistä kaikki alkoi, mutta kun hiljaisuus on välillä niin mukavaa niin kökötämme kumpikin omalla soffallamme, mies katsoo telkkaria ja mä bloggaan ja ihmettelen Facebook-maailmaa - loppujen lopuksi kyse oli varmaan siitä, että kummallakin oli oma visio siitä, miten sauna-Iisus-nukkumaanmeno -kombo kätevimmin hoituu ja kun kommunikaatio ei pelannut, niin näin siinä käy. Ei mitenkään tavatonta.)

Alvar. Mun mielestä se olisi jotenkin kiva nimi. Sympaattinen mutta jotenkin suomalaiskansallisen komealta kalskahtava. Sointuisi Isan kanssa ja kävisi mun mielestä ihan sukunimeenkin (thank god se ei ole esim. Aalto...).

* * *

Mä olin eilen jo ihan satavarma, että tässä on käynyt huonosti. Niitä pieniäkään tökkäyksiä ei tuntunut ollenkaan ja olo oli joogan päälle jo niin väsynyt, että mietin ettei kaikki voi mitenkään olla kondiksessa. Tänään illalla sisarus, Alvar, Apina numero kaksi, mikä ikinä on kuitenkin jo antanut merkkiä itsestään. Ajoissa, niinkuin Iisuskin, menossa on hädin tuskin16. viikko mutta tää taitaa olla samanlainen möyriäinen kuin systerinsä. Isa ei juuri potkinut, se teki voltteja ja mönki kokonaisvaltaisesti. Samaa mönkimistä se harrastaa edelleenkin, etenkin nyt kun se on oppinut itse kiipeämään sohvalle ja onneksi myös tulemaan sieltä mustelmitta alas.

Muutenkin olo on hyvä, näin illalla vähän raskas, mutta hyvä. Etenkin nyt. Saa nähdä, mitä yöstä tulee, viime yönä meillä ei juurikaan nukuttu. Ylihuomenna olisi pitkästä aikaa iltameno-ilta, systeri tulee hoitamaan Isaa ja me suoritaan Tavastialle Nighwishin julkkareihin. Mä en edes muista, milloin mä olisin viimeksi ollut koko Tavastialla. Hurjaa.

(No OK, nyt kun aloin miettiä, niin muistan: oltiin Laurelinin kanssa äitienpäivää edeltävänä torstaina tsekkaamassa ihanamahtavayksiparhaista Weeping Willows. Aika kauan siitä on, etenkin kun ajattelee että ennen Iisusta siellä tuli hypättyä välillä jopa kerran-pari viikossa. Näin se elämä muuttuu.)

* * *

Jos muuten luet tätä ja lukeudut mun naamakirjakamuihin, niin ole hyvä ja ruoki lemmikkitofuani Kötkylää. Se on kasvissyöjä ja tykkää myös taputtamisesta kovin.