(Otsikko voisi viitata jotenkin elämän rankkuuteen ja painoon, jota se työtätekevän perheellisen päälle pistää, mutta tässä tapauksessa kyse on varsin proosallisesti neuvola-asioista...)

Yltä voi tarkistaa, missä mennään. Lahopäälle hyvä apu. Tätä kirjoittaessa pörriäinen surraa lukemaa 14 viikkoa ja 4 päivää päälle. 178 päivää jäljellä. Ihan riittävästi.

Käytiin tänään neuvolassa. Iisusta odottaessa kirjasin tarkkaan ylös tännekin lähes kaiken, mitä terveydenhoitaja neuvolakorttiin kirjoitti. Nyt se tuntuu jotenkin oudolta. Tai siis ihan kivahan on mainita, että kaikki on hyvin ja että homma etenee normaalisti. Niin nytkin (ja kirjaan nää ylös vaikka hassulta tuntuukin...). Otettiin verinäytteet (2 putkea - ei ees heikottanut), tsekattiin hemoglobiini jonka oletin olevani alhaisempi mutta sepä huiteli päälle sadankolmenkympin, verenpaine joka oli tosi OK (eivoimuistaalukemia) eikä painokaan ollut mikään älytön, vaaka näytti tasan 64 kg.

Sydänääniä ei kuunneltu, mitä aloin jälkikäteen vähän ihmetellä - eikös se kuuluisi normaaliin seurantaan? Seuraavan kerran sitten, veikkaan. Muistelisin, että Isaa odottaessa näillä viikoin olisi niitäkin kuulosteltu (saatan muistaa myös väärin!).

Koska kyseessä oli myös Isan 1-vuotisneuvola, otettiin neidistäkin mittaa. Painoa noin 10,7 kg ja pituutta 78,5 cm. Pituus +1 -käyrällä ja paino nollakäyrällä. Tytär jaksoi koko pitkän rupeaman tosi reippaasti pienestä räkäisyydestään huolimatta, terveydenhoitajaakin nauratti apinaisen metkut. Kaikkein kivoin juttu oli sellainen siirrettävä sermi, jota lapsi rullaili eestaas, meni sen taakse piiloon ja tuli sitten esiin esitellen samalla valloittavaa suu-auki-ja-silmät-selällään -hymyä.

* * *

Neuvolasta vein Iisuksen hoitoon, menin töihin ja viiden jälkeen töistä Selloon ostamaan Isalle sadetakkia. Ostin punaisen leppäkerttusadeasun (söpö) Seppälästä, menin Hooämmälle, valitsin lapselle lapasia vauvaosastolla ja itkeä tirautin pelkästä liikutuksesta nähdessäni 50-senttisiä, kauniita vauvanvaatteita.