Huomasin Laurelinin blogia lukiessa, että tyttären nimi on jäänyt mainitsematta. Ristiäiset oli siis jo viime lauantaina ja "Mirkku" on nyt virallisesti Isa Mirkku Matleena. Haluttiin säilyttää Mirkku muistona siitä ajasta kun ei ihan tiedetty vielä, että miksikä tuota murua kutsuisi, Matleena on M:n neronleimaus laitoksella (mä en muistanut, että tuollainen nimi on olemassa ja se oli mun korvaan yksinkertaisesti niin kaunis, että se oli tytölle laitettava).
Isa-nimen stoori on taas sikäli mielenkiintoinen, ettei siinä ole oikein tolkkua. Kas raskauden puolivälissä aloin epäillä alkuperäistä, jo kymmenen vuotta sitten "päättämääni" mahdollisen tyttölapsen nimeä (eikös kaikki naiset päätä ainakin yhden lapsensa nimen jo joskus teini-iässä, hih...?), koska sitä on annettu viime vuosina sen verran, että riski saada samannimisiä luokkakavereita kasvoi koko ajan. Tuolloin M oli vielä jostain syystä varma siitä, että me saataisi poika (älä kysy, miksi), joten mä fundeerasin tyttönimiasiaa issekseni aika paljon (pojan suhteen mä olin jo epätoivoinen, en tiedä, olisiko me koskaan päästy yksimielisyyteen nimestä... yksi etunimi me saatiin sovittua, mutta sitä ei nyt toistaiseksi sitten tarvittu).
Kävi niin, että tamperelainen Regina-yhtye soi mun iPodissa noihin aikoihin aika paljon ja nähtiinpä me tuolloin myös keikkansa. Ko. yhtyeen solistina toimii ihanainen Iisa (huom, kaksi I-kirjainta) Pajula, kuvassa keskellä, joka on paitsi kaunisääninen, niin myös kovin sievä ja herttaisen tuntuinen. Lisäksi keikkavaatteensa ovat tosi kauniita eli lähtökohta nimestä innostumiseen oli aika mainio. Kun tytär oli syntynyt, niin kädenvääntö nimestä alkoi. Mun ykkössuosikki ei passannut shiipalle, joten hetken pohtimisen jälkeen Isa (yhdellä I:llä se löytyy ruotsinkielisestä nimipäiväkalenterista, peukkumerkki sille) oli sellainen, mistä me molemmat tykätään.
Kastekeskustelussa kävi ilmi, että Isa (tai Is) on alun alkaen hepreaa ja tarkoittaa naista. Koska meille myös Mirkku on vähän sellainen gimma-henkinen yleisnimitys, niin voitanee sanoa että tytär on nyt ainakin nimensä puolesta aika definitiivinen feminiini. Tai jotain.
* * *
Viikko on mennyt haipakkaa. Maanantaina Laurelinin ja Leon kanssa lenkkiruokakivapäivä, joskin tosiaan seuraavan kerran toivioretki Varistoon kangaskauppaan hoidetaan autolla... tiistaina päivän kohokohta oli parin tunnin kävely ympäri lähi-hoodeja, keskiviikkona oltiin tunnin verran lenkillä tällä kertaa Kumpulan ja Toukolan maastoissa, lisäksi sisko oli meillä seuraneitinä ja rakas ystävätär miehinensä vietti meillä useamman tunnin vauvanpalvojaisissa (Iisus käyttäytyi vallan mallikelpoisesti) ja eilen treffattiin yhden työ-yhteistyökumppanin (joka nyt äitiyslomalla hänkin, laskettunsa on marraskuussa) kanssa Sellossa ja mä ostin vähän pipoa ja housua tytölle.
* * *
Tänään iltapäivällä ajellaan nettituttujen mammojen (kamala sana) kokoontumisajoihin Espooseen, M jätti mulle auton mutta lupasi tulla ajoissa kotiin. Mulla on mennyt pari yötä nyt tosi huonoilla unilla ja olen ollut jo nukkumaan mennessä jotenkin tosi kiukkuinen ja ärtynyt, mikä ei yhtään auta asiaa. Jos ihan suoraan sanotaan, niin se että on 24/7 vastuussa pienestä elämästä on mulle välillä vähän raskasta (etenkin nyt kun toisella on töissään hirmusti tekemistä, ajatustyötä ja järjesteltävää - loppuvuodet on aina tällaisia) ja mä kaipaisin oikeasti sellaista spontaania halaamista, "tykkään susta" -sanomista ja hetken aikaa ihan kahdestaan enemmän kuin mitään. Tai sillai jotain romantiikkaa, tiätsä. Toisaalta olihan tiedossa, että pikkuvauva-aika on tätä, täytyy vaan etsiä hyvä vaihde ja mennä sillä eteenpäin. Johan me ollaan toisiamme vuosia kahdestaan tuijoteltu, että siinä mielessä hassua ja suorastaan huvittavaa että nyt sitä yhteis-möllöttämistä kaipaa aika tosissaan. Ei ole ihmiselle mikään koskaan hyvä, näemmä.
Kommentit