Jere Ijäs on nero.  Jos mietit, kuka helevetti, niin kyseessä on Jere & The Universe -nimisen orkesterin biisintekijä ja solisti. Tekevät aaaaivan kertakaikkisen upeeta musaa. Kuuntelin eilissäiltana pitkästä aikaa levyjä oikein urakalla ja tää oli kyllä positiivinen ylläri. Viimeisin, Metrolla Tokioon, on seissyt meidän levyhyllyssä jo pitkään ja vasta nyt uskalsin siihen tarttua. Seiskaraita, nimikkeellä Odotettavissa, oli pitkästä aikaa ns. Hannanitketysbiisi. Simppeli laulu, mutta joku siinä veti rintalastan alta maton. Ihanata.

Samoissa sessioissa luukutin Jeff Buckleyn Gracen läpi. Käsi ylös, kuka tykkää. Mää kyllä ainakin. Muita saman, ei-juurikaan-rähinäfiiliksiin -musan huippujuttuja on noin vuosi sitten ilmestynyt Jiri Kuronen & Lähiö -kollektiivin esikoinen Lauluja. Hirmun kaunista musaa. Niinjoo, Kerkko Koskisen Lolita on myös tosi hyvä. Ja Jyväskylän BetoniHank, tietty. 

* * *

Mä oon vieläkin töissä tekemässä niitä materiaaleja ylihuomiselle. Niinkuin kuvasta näkyy (tai siis voi lukea), niin ei joteskin (taaskaan) hotsita. Plaah... Espoon-tekoset vie aina koko aamupäivän, joten näinä aikoina pitäisi olla tositositosi teho, jottei päivät venyisi... no toisaalta, omaa aikaanihan mä täällä vain tuhlaan. M on noin tunnin päästä kotona, ajattelin tähdätä samaan.

Heräsin eilen ajattelemaan, että meillä on helkutin kiva ja nätti koti. Mä tykkään siitä ihan oikeasti. Ei hienoja design-huonekaluja tai äärimmäisen yksilöllistä - saati trendikästä, yyh - mutta se on koti. Siis ihan oikee koti. Oli ihanaa olla yksin himassa ja pestä pyykkiä, siivota keittiötä ja miettiä, notta olenpa tänään varsin hyvä vaimo. M oli katsomassa Motörheadin keikkaa ja muhun siis iski jokin järjetön pesänrakennusvimma. Huhhuh. Kaiken tuon lisäksi mä olen viimeiset neljä yötä nähnyt unta joko Big Brotherista tai vauvoista. Notta hoitoonhan tässä kaiketi pitäisi hakeutua.