M tilasi meille Akkarin heti, kun saatiin tietää että Iisus tekee matkaansa maailmaan. Siitä lähtien keskiviikko on ollut Akuankkapäivä. Tämänpäiväistä en ole vielä ehtinyt lukea.

Alkuun väsyneen mielen piristys, Salakuunneltua.fin tarjoamaa neuvolahuumoria:

keskiviikko, tammikuu 24, 2007, 14:29
Turku, neuvola

Muutama äiti lapsineen istuskelee odotushuoneessa. Paikalla on myös äiti erittäin pienen vauvan kanssa, selvästi menossa ensimmäistä kertaa tädin juttusille.

Terveydenhoitaja: Olisiko Marco-vauva täällä?
Äiti (hyvin tuohtuneena): Ei se ole Marco, vaan MARSO, ceellä kirjoitettuna!

Että semmosta. Tän akuankkapäivän aamu valkeni mun osalta kahdeksan jälkeen. Hiivin lapsosen vierestä hipi hiljaa, jotta saisin vauvavapaat aamukahvit ja onnistuin siinä. Isa heräili ysin kieppeillä ja puoli kymmenen aikaan alettiin valmistautua muskaria varten. Taustaksi kerrottakoon, että vaikka yritetty on vaikka mitä, niin me ei olla ikinä oltu siellä ajoissa. Myöhästely onkin mun helmasyntini ja siitä yritetään nyt tosissaan päästä eroon. Vaan mitä tapahtuikaan.

Jotenkin me (= mä) saatiin vatuloitua aikamme niin, että puoli kymmeneltä aloitettu lähteminen johti siihen, että muskarissa, noin kilsan (?) päässä oltiin just eikä melkein kymmentä yli ykstoista, jolloin alkulaulu kajahtaa. Että semmosta.

Muskarin jälkeen läksittiin kaupungille Laurelinin ja Leonidin kanssa. Tällä kertaa keskustapäivä oli sikäli jännä, että mä sain lounaalla jopa syödä (älkää huoliko, sitä riemua kesti hetkisen vain...) ja yleensä kuitenkin suhteellisen hyväntuuliset vauvaset metelöi ja protestoi aika tarkkaan vuorotellen. Joka tapauksessa meillä oli tosi nastaa ja aika vierähti taas niinkin näppärästi, että kotona oltiin vasta lähempänä kuutta. Mä ilmoitin miehelle ylpeänä viettäneeni "älä osta mitään" -teemapäivää mutta tarkennusta kysyttäessä jäin kiinni lounaan ostamisesta. Sinne meni sekin riemu.

* * *

Yritys onnistua nukuttamaan Isa muuten kuin syöttämällä (toki lapsi saa iltamaitonsa, mutta tarkoitus olisi avittaa vauvanen löytämään oman unenpäänsä myös ilman rintaa) ei "oikein" ota onnistuakseen. Nähtävästi vauvasen tila siinä unen ja valveen rajamaastossa on sen verran herkkis, että siitä havahtuminen aiheuttaa suorastaan paniikinomaisen "missä-äiti-tai-siis-ei-siitä-muuten-niin-väliä-mutta-se-rinta" -hapuilun ja jos oikeat asiat eivät ole hollilla, niin alkaa suorastaan sydäntäriipivä huuto. Eipä siinä, neiti siis imetettiin unten maille tänäänkin. Jollain tavalla mä luotan siihen, ettei homma jatku tällaisenaan rippikouluikään saakka - toivottavasti. Hieno homma puolestaan on ollut se, että viime yötä lukuunottamatta Isa on koko viikon (OK, siis ruhtinaallisina kahtena yönä...) herännyt ensimmäiselle "yö"syötölle vasta kuuden-seitsemän aikaan aamulla mentyään unille kymmenen-yhdentoista aikaan. Mä en uskalla laskea näkyviin, montako tuntia se tekee, mutta aika hienoja öitä meillä on siis nukuttu.

Lapsi löytää myös uusia äänteitä. Olen aika varma siitä, että se käytti p-äännettä tänään ekaa kertaa elämässään. Paikkana oli Stockan lastenhoitohuone. Lisäksi se kierähteli ihan spontaanisti (siis ilman vieressä ilvehtivää äitiään) selältä vatsalleen useita kertoja. Reppana ei osaa kuin tuon yhden suunnan, niskan väsyessä ja maisemien kyllästyttäessä tyttö päästää muutaman surkean äyäyäyn ja jompi kumpi meistä rientää auttamaan sen selälleen. Miksi, voi miksi ei palvelu pelaa noin hyvin näin aikuisiässäkin ("Nostakaa Tarzan puuhun, kuvaus alkaa")?