Selvisi syy sitten siihen, että vatsa on hassun mallinen ja sf-mitta eli kohdunpohjan korkeus ei päätä huimaa. Palasin just neuvolasta ja ONNEKSI sydänäänet kuunneltiin miltei ekana, koska muuten olisin voinut vähän säikkyä tällaista tilannetta: terveydenhoitaja kokeilee vatsaa, kyselee, missä liikkeet tuntuu ja että olenko nyt ihan varma siitä, että ne tuntuu. JOS juur sekuntia ennen ei olisi puhuttu siitä, miten hyvä ja tasainen syke pienellä on, niin olisin mennyt paniikkiin.

Terveydenhoitaja pyysi anteeksi ja kirmasi hakemaan paikalle kollegansa, joka oli tarkistanut Hesuksen tarjonnan eli sen, että bebé on pää alaspäin niinkuin synnytystä ajatellen pitääkin. Kokeilivat ja kokeilivat (ja mä olen varmaan taas vähän mustelmilla) ja lopulta tää toinen sanoi, että on se siellä, mutta pää on niin tolkuttoman alhaalla mun lantiossa, ettei siihen pääse enää käsiksi. Ihan kiva - nyt on vissiin vain luotettava siihen, ettei se sieltä mihinkään putoa - tai jotain.

Mä olen koko odotuksen ajan väittänyt, ettei mulla ole tullut niitä harjoitussupistuksia. Onpas, mutta mä olen ollut niin ignorant, etten ole huomannut koko suppareita. Tänään asiaan tuli selvyys kun kampesin ruhoni neuvolan tutkimuspöydälle ja sydänääniä alettiin kuunnella: th sanoi, että jahhah, tässäpä onkin supistus käynnissä eli kattotaanpa ennenkuin se laukeaa. Mä pötkötin siinä ja olin ihan että "mitä, mikä supistus, ei musta tunnu miltään". Huikeaa. Sikäli tuo on nasta juttu, että kohtulihas siis toimii ja on olemassa (mä kun olen muutamana öisenä tuntina ollut jo varma siitäkin, että mun kropassa on jotain tuolla tapaa ikävästi vikana... ihmismieli toimii tosi kivasti tuossa klo 03.30 tietämillä) mutta niin ei mitä ilmeisimmin ole. Jee!

* * *

Uusi aika varattiin päivämäärälle 5.9. ja mä olin jo sanoa, että jaa, tässähän jääkin sitten useampi viikko väliin, mutta mikäs tuossa. Ei jää. Se on ens viikon tiistai. Meidän laskettu aika on ens viikon torstai. Mä luulin ettei sellainen päivä ikinä tulekaan ja nyt se on reilun viikon päästä. Alkaa hengästyttää, kun sitä ajattelee. Samoin hengästytti, kun terveydenhoitaja huikkasi mulle lähtiessä että "nähdään ens viikolla jos et oo synnyttämässä". Just. Pianhan sitä, toivottavasti. Lupasin jättää vastaajaansa viestin, jos lähtö tulee ennen tuota. Kun ei sitä vissiin voi koskaan tietää. Jänskis sentään!