Saksalainen tulkinta eskimosta.
Eilisiltana sadistiäiti
(allekirjoittanut) totesi, että nyt riitti lapsraasun sullomista sinne
vaununkopan syövereihin: Isan jalat oli aikamoisessa pliéssa ja silti
pää otti kuomuun kiinni joka kerta kun tyttöä pakkasi kärreihin. Myös
maisemat alkaa selvästi kiinnostaa, tai ainakin täysin lituskaisena
köllöttäminen taisi ottaa neitoa jo päähän aika tavalla. Nakattiin siis
vaununkoppa odottamaan mahdollista uutta sitten-joskus-vuosien-päästä
-käyttäjäänsä ja otettiin Isalle isojen tyttöjen rattaat käyttöön.
Meidän meno muskariin oli varmaan huvittavan näköistä, kun aina muutaman kymmenen metrin jälkeen mun oli pakko pysähtyä kurkkimaan rattaisiin, että onhan jälkeläisellä kaikki kondiksessa. Isa puoli-istua nökötti pikku eskimoisena, siihen lämpöpussiin pakattuna niin, että tytöstä näkyi vain nenänpää ja vähän jättiläisposkia, silmät ja nallepipo. Ihan tyytyväiseltä se vaikutti, mitä nyt nassunsa altistui sille räntäsateelle aika ilkeästi. Tän päivän keleissä olisi tosiaan kaivannut sellaista työntösuunnan kääntömahdollisuutta.
Tällaisissa lapsemme siis matkaa... Suomen talvessa se hullu makuupussijärjestelmä on tarpeen, samoin hankin noihin sellaisen kunnon sääsuojan eli vauvan saa paketoitua suht. tiiviisti vaikka kärryt onkin aika avonaiset.
Muskarin jälkeen suunnattiin Vantaalle (hui!) Jumboon, mistä olin varannut Iisukselle 74-senttisen talvihaalarin Henkkamaukalta (olivat muuten kiven alla). Bussiretki sinnepäin meni hyvin, mä sain lounastaa rauhassa neidon nukkuessa ja ennen kotiinlähtöä käytiin pikku huoltotauolla, Isa sai maitoa naamariinsa ja puhtaan vaipan. Onneksi.
Nimittäin kotiinlähtö oli astetta kinkkisempi. Jos arvon lukija on käynyt Jumbossa, niin tietää millainen sokkelo on se kehä III ja kumppaneiden liittymähässäkkäylikulkualikulkuhelvetti siinä hollilla. Mä eksyin sinne enkä löytänyt oikeaa bussipysäkkiä kotiin kuin vasta jonkun puolen tunnin kävelyn jälkeen. Olin pakannut piponi jonnekin kauas (= kärrykoriin, en älynnyt katsoa sieltä...) ja oikeasti reissu oli aika kylmää kyytiä. Ja hyytävämmäksi kävi.
Kun päästiin viimein kotipihalle, niin mä en löytänyt avaimiani mistään. En siis niin mistään. Naapuri käväisi pihalla ja mä pääsin kurkkaamaan kellariinkin (arvelin että ne olis siellä aamun pakkaushässäkän jäljiltä) ja kun niitä ei näkynyt niin mä olin satavarma siitä, että ne on jossain kehätien kupeessa lumipenkassa.... onneksi M pääsi lähtemään töistä meitä pelastamaan, mutta iltapäiväruuhkissa seisomista pihalla tuli varmaan tunteroisen verran. Mä olin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin jäässä kun päästiin viimein sisälle. Mä en mene enää ikinä Jumboon.
* * *
Hyytävää oli meininki myös laskupoliittisesti. Isan vakuutusmaksu lankesi hoidettavaksi, mies hoiti myös liudan yhtiövastikkeita, mitkä halutaan hoitaa niin, ettei ne kaadu kämpän ostajan niskaan (riippumatta muuttoajankohdasta, kannettiin yhteisellä päätöksellä tuplavastikkeet parilta kuulta) ja taisipa jokin muukin instanssi muistaa, ihan vaan miehen palkkapäivän kunniaksi. Plaah. Tää Kunnon Ihmiseksi heittäytyminen on nostanut meidän vakuutusmaksut ihan pilviin...
* * *
Ai niin. Avainten kohtalo selvisi tässä illan mittaan. Naapuri soitti Mlle ja kysyi, että onko kellarissa vaununkopassa makaava avainnivaska mahdollisesti meidän. En sitten tajunnut katsoa sinne käydessäni klitsussa etsimässä avaimia. Lahopää, tyhmä ja vielä sokeakin. Näin meillä.
Meidän meno muskariin oli varmaan huvittavan näköistä, kun aina muutaman kymmenen metrin jälkeen mun oli pakko pysähtyä kurkkimaan rattaisiin, että onhan jälkeläisellä kaikki kondiksessa. Isa puoli-istua nökötti pikku eskimoisena, siihen lämpöpussiin pakattuna niin, että tytöstä näkyi vain nenänpää ja vähän jättiläisposkia, silmät ja nallepipo. Ihan tyytyväiseltä se vaikutti, mitä nyt nassunsa altistui sille räntäsateelle aika ilkeästi. Tän päivän keleissä olisi tosiaan kaivannut sellaista työntösuunnan kääntömahdollisuutta.
Tällaisissa lapsemme siis matkaa... Suomen talvessa se hullu makuupussijärjestelmä on tarpeen, samoin hankin noihin sellaisen kunnon sääsuojan eli vauvan saa paketoitua suht. tiiviisti vaikka kärryt onkin aika avonaiset.
Muskarin jälkeen suunnattiin Vantaalle (hui!) Jumboon, mistä olin varannut Iisukselle 74-senttisen talvihaalarin Henkkamaukalta (olivat muuten kiven alla). Bussiretki sinnepäin meni hyvin, mä sain lounastaa rauhassa neidon nukkuessa ja ennen kotiinlähtöä käytiin pikku huoltotauolla, Isa sai maitoa naamariinsa ja puhtaan vaipan. Onneksi.
Nimittäin kotiinlähtö oli astetta kinkkisempi. Jos arvon lukija on käynyt Jumbossa, niin tietää millainen sokkelo on se kehä III ja kumppaneiden liittymähässäkkäylikulkualikulkuhelvetti siinä hollilla. Mä eksyin sinne enkä löytänyt oikeaa bussipysäkkiä kotiin kuin vasta jonkun puolen tunnin kävelyn jälkeen. Olin pakannut piponi jonnekin kauas (= kärrykoriin, en älynnyt katsoa sieltä...) ja oikeasti reissu oli aika kylmää kyytiä. Ja hyytävämmäksi kävi.
Kun päästiin viimein kotipihalle, niin mä en löytänyt avaimiani mistään. En siis niin mistään. Naapuri käväisi pihalla ja mä pääsin kurkkaamaan kellariinkin (arvelin että ne olis siellä aamun pakkaushässäkän jäljiltä) ja kun niitä ei näkynyt niin mä olin satavarma siitä, että ne on jossain kehätien kupeessa lumipenkassa.... onneksi M pääsi lähtemään töistä meitä pelastamaan, mutta iltapäiväruuhkissa seisomista pihalla tuli varmaan tunteroisen verran. Mä olin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin jäässä kun päästiin viimein sisälle. Mä en mene enää ikinä Jumboon.
* * *
Hyytävää oli meininki myös laskupoliittisesti. Isan vakuutusmaksu lankesi hoidettavaksi, mies hoiti myös liudan yhtiövastikkeita, mitkä halutaan hoitaa niin, ettei ne kaadu kämpän ostajan niskaan (riippumatta muuttoajankohdasta, kannettiin yhteisellä päätöksellä tuplavastikkeet parilta kuulta) ja taisipa jokin muukin instanssi muistaa, ihan vaan miehen palkkapäivän kunniaksi. Plaah. Tää Kunnon Ihmiseksi heittäytyminen on nostanut meidän vakuutusmaksut ihan pilviin...
* * *
Ai niin. Avainten kohtalo selvisi tässä illan mittaan. Naapuri soitti Mlle ja kysyi, että onko kellarissa vaununkopassa makaava avainnivaska mahdollisesti meidän. En sitten tajunnut katsoa sinne käydessäni klitsussa etsimässä avaimia. Lahopää, tyhmä ja vielä sokeakin. Näin meillä.
Kommentit