Näinpä tässä käytetään työnantajan aikaa bloggaamiseen. Ohhoh sentään. Puolustuksekseni sanon sen verran, että mulla ei ole vielä käytössä omiin hommiini käytettäviä ohjelmistoja, joten korkeintaan pystyn suunnittelemaan lupaavana siintävää tulevaisuutta ja siihen liittyviä tehtäviä. Ja siinä ohessa menee yksi vartin verran vievä blogitus kyllä, uskokaa pois. On siellä tulevaisuudessa sen verran nimittäin tekemistä.

(Tarvitseeko Emmyt omaa ohjelmakorttia vaikka onkin pisteohjelma - kyllä tarvitsevat vaikkei moisia ole tapana ollutkaan tehdä. Minä teen. Mitä uutuuksia vielä alkaa? No vaikka mitä, enkä mä muista niistä vielä puoliakaan. Onko etusivu ajan tasalla? On, juuri nyt ja tänään. Huomisaamuna menee uusiksi taas.)

* * *

Mä olen siis toista kokonaista viikkoa sorvin ääressä. Paluu on sujunut hyvin, vaikka sosiaalinen kanssakäyminen suhteellisen täyspäisten aikuisten (juu, niitäkin täältä löytyy) kanssa onkin aika erilaista kuin 1-vuotiaan, rakkaan pikku kaalinpääni kanssa toimiminen. Voitanee sanoa, että kummassakin on haasteensa.

Töihin paluun ohessa vaihdoin toimenkuvaa ja jatkossa ansaitsen leipäni online-toimittajana. Tarkoittaa sitä, että toimitan nettisivujamme ja kevyenä tehtävänä olisi rakentaa sinne sellainen sisältö, joka jaksaisi kiinnostaa mm. BB-faneja myös sarjan loputtua. Sitä viisasten kiveä en ole vielä löytänyt (vinkkejä otetaan vastaan). Muutos on aiheuttanut kollektiivissamme vähän hämmennystä: musta tuntuu siltä että moni luulee mut vain viskatun noihin hommiin ja suhtautuminen on ollut luvalla sanoen jopa vähän säälivää. Mä olen siitä hämmentynyt, koska näen koko hommassa aika paljon uutta haastetta ja kierrettä ja olen siitä jopa innoissani.

(Kaipa se menee niin, että kun entisessä työssä teki hommia sen kuuluisan Muun Median ja - ooh - lehdistön kanssa, niin nettiduuni onkin ainakin imagollisesti aikamoinen downgreidaus... siinä meni sekin vähä maine ja image sitten (tähän me niinkö laitettais hymiö). Entiset opiskelukaverit on kyselleet, että kuinka tiiviisti mä teen tänä vuonna BB-hommia ja kun olen ihan tyytyväisenä vastannut, että en juurikaan, niin tyypit on pitäneet mua lähinnä hulluna. Olen hieman ihmeissäni. Mutta näin se glamour ja gloria jakautuu, heh...)

* * *

Mun töihin meno tarkoittaa tietysti sitä, että Iisuspiisku (eilen 1 vuotta, äidin isoisoreipasihana!) on aloittanut uuden elämänsä perhepäivähoitolapsena. Ainakin toistaiseksi kaikki lapsesta, hoitajasta ja meistä riippuvat asiat on menneet ihan mukavasti (maailmankaikkeus on nakannut niskaan tosin aika epämiellyttäviä yllätyksiä - ja miellyttäviäkin, mutta niistä lisää sitten kun se ajankohtaista on ja jos asianosaiset niistä jotain haluavat joskus kertoa), mutta kyllähän pienen jättäminen viitenä aamuna viikossa on ainakin toistaiseksi vielä aika ikävää. Ehkä asia muuttuu sitten, kun lapsonen ymmärtää, että järjestely kestää aina vain yhden päivän kerrallaan ja että isä ja äiti hakee sen kyllä sinne omaan kotiin joka iltapäivä. Kamalan pitkiä tulee hoitopäivistä joka tapauksessa, kun työmatkojen takia hoitoon pitää mennä jo kahdeksan jälkeen ja nouto onnistuu samasta syystä vasta viideltä. Mutta tällaista kai se on kautta aikain ollut. Hoitotäti ja -paikka on ainakin parasta ykkös- ja A-luokkaa, täytyy vain toivoa ettei lapsonen ketterä revi kenenkään hermoja ihan lopullisesti riekaleiksi. Sen suuntaisia taipumuksia on tyttöraasu nimittäin äidiltään taitanut periä.

* * *

Päiväkirjattakoon vielä seuraavaa: lauantaina pidetään Iisuksen 1-vuotisjuhlat. MITÄÄN en asian hyväksi ole vielä ehtinyt tehdä. Mn sisko ja mun vanhemmat tulee onneksi jo huomenna, joten meillä on käsipareja auttamassa lähinnä lapsen kanssa, jotta ehditään siivota. Mä en tiedä, millaisen kakun vääntäisin (jonkun helpon ja nopean, tietty) eikä oikein mikään muukaan ole selvää. Kai se siitä kuitenkin.

Yöt on risaisempia kuin aikoihin, pahimmillaan heräillään yhdestä aamuun noin tunnin-puolentoista välein. Vesihuikka auttaa, mutta sillä seurauksella että vaippa on jo aamuyöllä ihan tuskastuttavan märkä... lisäksi musta alkaa näyttää jo vähän siltä, että vesipullosta muodostuu hyvää vauhtia kainalosauva, jota ilman ei unen tulo enää onnistu. Ei hyvä sekään.

NYT alkaa olla aikaa käytetty jo sen verran, että siirryn katselemaan kohti sitä edessä siintävää tulevaisuutta. Mitähän sieltä vielä mahtaa tulla?