Torstaipäivä on paketissa. Ja muuten niin nastassa päivässä oli yksi vastoinkäyminen, lapsosen petipaikan sijaamiseen liittyen. Ja juujuu, kyllähän se pitää hoitaa viis viikkoa ennen laskettua aikaa, eikös juu? Nyt haluaisin nähdä sen itseni, joka puolisen vuotta sitten totesi että sitten lasketun tietämillä kun rupeaa pistämään paikkoja kuntoon niin kaikki on OK... hyvä minä, taas kerran.

No OK, alku menee jee-osastolle: hoitopöytä kotiutettu ja koottu. Jos joku Brioinsinööri sattuu tarkkailemaan tätä blogia, niin terveisiä vaan: ne kokoomaohjeet voisi olla vähän detaljoidummat. Ei kaikkea tartte änkeä siihen yhteen ainoaan piirrokseen. Saakutti sentään. M jaksoi kuitenkin hikoilla kuin mies konsanaan ja nyt Hesusmurmeloiselle alkaa olla jo nurkka valmis.

Paitsi että. (Ja nyt päästään tuohon otsikkoon, mä näköjään pohjustan aina vähintään yhden kappaleen ennen sinne asti pääsyä...) Mn tuoma patja on liian iso. Just sillä tavalla typerästi, ettei sitä voi ajatella käytettävän MUTTA niin, että kyse on maksimissaan puolesta sentistä kanttiinsa. Eli juuri sen ihan ratkaisevan vähän liian iso. Ei auta itku markkinoilla, mä ajelen siis huomenna Laruun ja palautan patjan, onneksi älysin pitää sen muoveissansa enkä innoissani repinyt niitä auki. Kätevin ratkaisu patjapulmaan lienee siis reissu Etolaan (kaikkea kumista ja muovista - ehkä myös patjoja?) ja ostaa sieltä määrämittaan leikattua jotain pehmeää. Siis patjaksi.

Lapsi mokoma on ollut tänään maanis-depressiivisellä tuulella. Maanisin vaihe sattui aikaan ennen päivällistä jolloin mä jo vakavissani mietin että pitääkö mun soittaa jonnekin ("Kohta 26-vuotias tuleva äiti haluaa tietää NOPEASTI, että voiko lapsi syntyä jo viikoilla 35+0 - vatsanpeitteiden läpi... ja jos voi, niin millainen on ennuste niin äidillä kuin lapsellakin??"). Lisäksi meillä on ilmeisesti siunattu sikäli älykkäällä jälkeläisellä, että se on löytänyt tuolta alavasemmalta muutaman sellaisen hermokimpun, joihin osuessaan se onnistuu todella satuttamaan.

Sikäli äitiysloma (joka muuten siis mulla alkaa huomenna, eli tässä meni sitten viimeinenkin kesälomapäivä - byebye) on pätevä keksintö, että kotona vatsansa kanssa kahdelleen (tai meidän tapauksessa mulla ja pötsillähän on seurana vielä meidän kaksi idiootti-kissaa, puspus vaan) voi keskittyä tekemään sellaisia "varhaisen vuorovaikutuksen" älyttömyyksiä, mitä ei muiden läsnäollessa välttämättä oikein kehtaa. Siis jutella oman mahansa kanssa, leikkiä "kun sä tökkäät niin mä silitän" -leikkiä ja laulaa jollekin mitä ei vielä ole olemassakaan. Mä ymmärrän että ihmiset taantuu lastensa kanssa, mä olen näemmä jo taantunut ihan vaan keskenäni. Mitähän tästä tulee siinä vaiheessa, kun lapsi on syntynyt, mies jatkanut töissä ja pitäisi kyetä välillä vaihtamaan siihen ns. aikuis-moodiin?