Mulla paloi hermot viime yönä.
Isa valvoi taas jonnekin lähemmä yhtä, se oli jo kertaalleen nukahtaa
mutta kas kuinka ollakaan, pikku päivänsäde herätti itse itsensä
jutustelullaan. Ei tuossa muuten mitään, mutta tosiaan kello oli jo jos
vaikka mitä ja kaikilla ollut hauska, mutta rankka iltama Isan
kummisedän & avokkinsa tykönä eli hauska jutustelu muuttui
väsykitinäksi aika nopeasti.
Vauvaraasun kätistessä mä loin silmäyksen ympärilleni ja hajosin (ks.
otsikko). Nää neliöt alkaa käydä toden teolla liian pieniksi. Isa saa
lahjoja joka kerta kun meillä joku käy ja me aletaan - ihan oikeasti -
olla helisemässä kaiken roinan ja roippeen keskellä. Pienessä asunnossa
kun ei monen asian tarvitse olla miten sattuu ennen kuin kämppä alkaa
muistuttaa kaatopaikkaa. Ja siltä meillä - kaikesta järjestämisestä ja
siivoamisesta huolimatta - näyttää lähes jatkuvasti. Pardon my French,
mutta ihan perseestä. Tulipa sanottua.
Päätelmä on siis se, että kämppä myyntiin, kyllä, ja uuden etsintä
käyntiin. Sitä ennen on hoidettava vielä siipan vessan kattoremontti
loppuun (jaa-a, kai se sille jostain ajan löytää?), lisäksi luvassa on
porrashuoneen maalaus, mikä on itse asiassa oikeinkin nasta proggis.
A-rappu tehtiin tänä viikonloppuna ja seuraavaksi tämä. Katselin taas
tänään alueen hintatasoa noin niinkö ylipäänsä ja jos vaan saadaan
paikat täällä sikäli siistiin kuntoon, että kehdataan myydä, niin kai
tästä vähän voittoakin voisi toivoa. Ensiasunnon hankkiminen kun oli
niin helppoa, ei tarvinnut muuta kuin ostaa. Nyt pitäis myös myydä ja
sekös ahdistaa. Pirhale sentään.
* * *
Alkuvuoden ekasta postista jäi puuttumaan muutama olennaisuus. Mä siis
möin sieluni kalliisti toivoen, että mamá laihtuisi samaan tahtiin
lompakkonsa kanssa: mulla on nykyään jäsenyys SATSiin.
Hirveän hintaista, mutta mä tykkään ja tuntitarjontakin on tosi jee.
Huomenna alkaa PampersPilates (Procter näköjään työntää lonkeronsa ihan
kaikkialle, mutta jos kerran on mahdollisuus mukavaan jumppaan ihmisen
lapsen ehdoilla, niin kylläpä me käydään kokeilemassa -
markkinointinimestä huolimatta) ja pariin kertaan viikossa on myös
niitä perinteisiä SATS Baby -jumppia. Noiden lisäksi tarkoitus olisi
käydä myös pari kertaa viikossa ihan issekseen treenailemassa. Kaiken
muun hienon lisäksi äiti ja alennusmyynnit takasivat mulle uudet
lenkkarit, täysvaimennetut Adidakset jotka oli niin tähtitieteellisen
kalliit, etten olisi omine voimineni ikinä ostanut tuollaisia kenkiä.
Mutta hyvät ovat, perjantaina käytiin neidin kanssa lähes parin tunnin
lenkillä ja sekä jalat että selkä olivat käyttökelpona lenkin jälkeen.
Vähän eri meininki kuin nuo vuosia vanhat skeittikengät....
* * *
Ja jotta saadaan totaalinen sillisalaattipostaus aikaiseksi, niin tässä
vielä se rahkakakun ohje, jonka perjantaina unohdin postata. Tää on
klassikko, jota mun äiti on tehnyt kautta aikain. Toimii. Mäkin osasin!
POHJA (perus murotaikinapohja):
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
2 purkkia rahkaa (Valion maustetut ihan sikahyviä, ei tartte välttämättä muuten maustaa)
3 munaa
2 rkl perunajauhoja
n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa vaahdotettuna
(1 sitruunan mehu ja kuori raasteena)
Pohja taputellaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja täyte
losautetaan päälle. Paistetaan 175 asteessa noin tunti. Jossain
vaiheessa, kun päällinen alkaa ruskettua, kannattaa päälle laittaa
kostutettu leivinpaperi.
Mä käytin sitä Valion maustettua rahkaa
ja siitä innostuneena pilkoin tuonne täytteen ja pohjan väliin yhden
omenan ja nakkasin päälle vähän kanelia. Tuli aika hyvää. Mutsi teki
joulun aikaan tuosta saman sarjan sitruunamaustetusta rahkasta ja
silloin ei tosiaan tarvittu noita muita sitruunajuttuja.
sunnuntai, 7. tammikuu 2007
Kommentit