Mulla paloi hermot viime yönä.

Isa valvoi taas jonnekin lähemmä yhtä, se oli jo kertaalleen nukahtaa mutta kas kuinka ollakaan, pikku päivänsäde herätti itse itsensä jutustelullaan. Ei tuossa muuten mitään, mutta tosiaan kello oli jo jos vaikka mitä ja kaikilla ollut hauska, mutta rankka iltama Isan kummisedän & avokkinsa tykönä eli hauska jutustelu muuttui väsykitinäksi aika nopeasti.

Vauvaraasun kätistessä mä loin silmäyksen ympärilleni ja hajosin (ks. otsikko). Nää neliöt alkaa käydä toden teolla liian pieniksi. Isa saa lahjoja joka kerta kun meillä joku käy ja me aletaan - ihan oikeasti - olla helisemässä kaiken roinan ja roippeen keskellä. Pienessä asunnossa kun ei monen asian tarvitse olla miten sattuu ennen kuin kämppä alkaa muistuttaa kaatopaikkaa. Ja siltä meillä - kaikesta järjestämisestä ja siivoamisesta huolimatta - näyttää lähes jatkuvasti. Pardon my French, mutta ihan perseestä. Tulipa sanottua.

Päätelmä on siis se, että kämppä myyntiin, kyllä, ja uuden etsintä käyntiin. Sitä ennen on hoidettava vielä siipan vessan kattoremontti loppuun (jaa-a, kai se sille jostain ajan löytää?), lisäksi luvassa on porrashuoneen maalaus, mikä on itse asiassa oikeinkin nasta proggis. A-rappu tehtiin tänä viikonloppuna ja seuraavaksi tämä. Katselin taas tänään alueen hintatasoa noin niinkö ylipäänsä ja jos vaan saadaan paikat täällä sikäli siistiin kuntoon, että kehdataan myydä, niin kai tästä vähän voittoakin voisi toivoa. Ensiasunnon hankkiminen kun oli niin helppoa, ei tarvinnut muuta kuin ostaa. Nyt pitäis myös myydä ja sekös ahdistaa. Pirhale sentään.

* * *

Alkuvuoden ekasta postista jäi puuttumaan muutama olennaisuus. Mä siis möin sieluni kalliisti toivoen, että mamá laihtuisi samaan tahtiin lompakkonsa kanssa: mulla on nykyään jäsenyys SATSiin. Hirveän hintaista, mutta mä tykkään ja tuntitarjontakin on tosi jee. Huomenna alkaa PampersPilates (Procter näköjään työntää lonkeronsa ihan kaikkialle, mutta jos kerran on mahdollisuus mukavaan jumppaan ihmisen lapsen ehdoilla, niin kylläpä me käydään kokeilemassa - markkinointinimestä huolimatta) ja pariin kertaan viikossa on myös niitä perinteisiä SATS Baby -jumppia. Noiden lisäksi tarkoitus olisi käydä myös pari kertaa viikossa ihan issekseen treenailemassa. Kaiken muun hienon lisäksi äiti ja alennusmyynnit takasivat mulle uudet lenkkarit, täysvaimennetut Adidakset jotka oli niin tähtitieteellisen kalliit, etten olisi omine voimineni ikinä ostanut tuollaisia kenkiä. Mutta hyvät ovat, perjantaina käytiin neidin kanssa lähes parin tunnin lenkillä ja sekä jalat että selkä olivat käyttökelpona lenkin jälkeen. Vähän eri meininki kuin nuo vuosia vanhat skeittikengät....

* * *

Ja jotta saadaan totaalinen sillisalaattipostaus aikaiseksi, niin tässä vielä se rahkakakun ohje, jonka perjantaina unohdin postata. Tää on klassikko, jota mun äiti on tehnyt kautta aikain. Toimii. Mäkin osasin!

POHJA (perus murotaikinapohja):
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
2 purkkia rahkaa (Valion maustetut ihan sikahyviä, ei tartte välttämättä muuten maustaa)
3 munaa
2 rkl perunajauhoja
n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa vaahdotettuna
(1 sitruunan mehu ja kuori raasteena)

Pohja taputellaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja täyte losautetaan päälle. Paistetaan 175 asteessa noin tunti. Jossain vaiheessa, kun päällinen alkaa ruskettua, kannattaa päälle laittaa kostutettu leivinpaperi.

Mä käytin sitä Valion maustettua rahkaa ja siitä innostuneena pilkoin tuonne täytteen ja pohjan väliin yhden omenan ja nakkasin päälle vähän kanelia. Tuli aika hyvää. Mutsi teki joulun aikaan tuosta saman sarjan sitruunamaustetusta rahkasta ja silloin ei tosiaan tarvittu noita muita sitruunajuttuja.