Piru sentään, kirjoitin pitkän stoorin loppuviikostani ja viikonlopusta ja se mokoma otti ja katosi bittien taivaaseen. En jaksa jauhaa samaa uudestaan, joten tyydyn toteamaan, että Jyväskylä oli tuttuun tapaan hyvä tiettyjä asioita lukuunottamatta ja että päällimmäisenä olen ihan helkkarin iloinen siitä, että olin siellä just nyt enkä esmes vaikka kuukauden päästä. Kiitoksia kaikille :) !

Tuli taas huomattua, että vaikka sanotaan että pienistä asioista pitäisi nauttia, niin kyllä elämä on viime kädessä tehty aika isoista palikoista. Pienet jutut, eleet, ilmeet ja sanaset on tärkeitä, mutta isot asiat on niitä mitkä muistuttaa, että mikä on oikeesti tärkeää ja mikä ei. Työ on tärkeää tiettyyn rajaan asti, esimerkiksi, mutta ystävyys ja se, että tärkeillä ihmisillä (miksi ei muillakin) on hyvä, on vielä tärkeämpää. Entinen työkaveri sanoi aikoinaan, että me tehdään täällä vaan viihdettä, ei se oo niin tärkeetä. Silloin en tajunnut, mitä se tarkoittaa, nyt alan päästä jyvälle. En sano enempää kuin että voimia kaikille niitä tarvitseville, muistetaan yhdessä, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita, vaikkei sitä aina uskokaan. Kyllä tämä tästä. Tehtävä: laske sanan "tärkeä" tautologinen käyttö tekstissä. Jep, huomasin sen vasta myöhemmin.

Vastoinkäymisistä vauvoihin. Viikonloppuna hengasin kahden kanssa. Toinen opiskelukamun tytär ja toinen jo edellisessä sepustuksessa mainittu kummipoika. Järki meni, menetin prosessissa myös sydämeni ja sain hankittua sellaisen lehmänsilmä-katseen vauvoja kohtaan. Tiedäthän, kun näkee sellaisen, niin ripset alkaa räpsyä ja sitä vaan tuijottaa sanattomana. Alkaa miettiä, että minkähänlaista olisi arki tuollaisen kääryleen kanssa. Sitten alkaa miettiä, ettei kaikille tule kotiin koskaan tuollaista. Ja sekunnin murto-osassa onkin varma siitä, ettei itse - syystä tai toisesta - saisi lapsia koskaan. Sitten tulee paniikki ja huomaa, että tuijottaa vieraan ihmisen lasta vedet silmissä ja että se vieras ihminen näyttää siltä, että se joko juoksee kohta karkuun tai soittaa poliisit. Tai molempia.

Suomeksi: vauvakuume. Jespliis ja kyllä kiitos, paha sellainen. Asiaa ei helpottanut mummini "hienovarainen vihjailu" lauantain lounaalla: "No niin, se on sitten Hanna Kristiinan tehtävä seuraavaksi lapsi ettei vallan suku sammu!" Juu, niin, mutta ei ne kukotkaan käskien laula. Eikä lapsia tehdä eikä tällaisista jutuista puhuta ettei vaan käy huonosti. Eikä M tykkää, että puhun asiasta, se on kuitenkin yhteinen jutska. Eli tästä ettepäin huuleni ovat sinetöidyt siitä asiasta, piste. Ja lehmät lentää :) .

Hyvä juttu oli, että tuli pidettyä vähän telsupimentoa viikonloppuna. Ei ole niin kamalasti kiinni toosassa kuin esim. alkuviikosta.

Ai niin. Aloitin uuden harrastuksen. Työn alla on kaulaliina (vajaan metrin verran valmista, usko tai älä) ja sen jälkeen samasta langasta ajattelin värkätä pipon. Neulominen on oikeastaan yllättävän anti-stress-puuhaa, ainakin näin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Otan kuvia sitten kun tuotokset on valmiita, niin voidaan yhdessä ihmetellä, miten moisiin teelmiin on onnistuttu upottamaan niin kammottava määrä aikaa ja duunia. Mulle se on terapiaa. Kun ei ole varaa omaan puutarhaan mitä kuopsuttaa, niin kilisytellään puikkoja. Jännityksellä odotan, mihin asti kärsivällisyyteni riittää. Maailmanloppu ei vielä liene tulossa, mutta mikäli raportoin ompelukoneen hankinnasta jossain vaiheessa, niin kannattaa ruveta esim. rakentaa arkkia tai jotain.

Pusuja ja oikein-oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille maailmaan.

- H