Taas vierähti viikko. Jos ajattelisikin niin, ettei pitäisi päiväkirjaa, vaan nimenomaan viikkokirjaa. Ei tarttis ottaa paineita siitä, onko jaksanut kirjoittaa vai ei, voisi ihan rehdisti päivittää näin viikon väliajoin.

Tää viikko on ollut tosi kotipainotteinen, ilmeisesti jonkinlaista syklikkyyttä siis siinäkin, miten jaksaa paahtaa ympäri kyliä tyttö kainalossa ja milloin sitä vaan koteloituu niinkuin nyt. Mulla on vähän paha mieli, joten tyydyn vaan listaamaan just nyt mielen päällä olevat hyvät ja huonot... kukaan ei saa suuttua, koska mä kirjoitan täällä nyt aika pahalla mielellä. Ymmärrystä, siis. Tai sitten voi lukemisen lopettaa tähän.

HYVÄÄ.

- Viime viikonloppuiset K:n yllärisynttärit onnistui olemaan ylläri ja kaikilla oli tosi hauskaa (tai siis siltä ainakin näytti ja oma pääkin oli kipeä seuraavan päivän...)
- Isalla ja mun äidillä oli ollut myöskin kiva ilta.
- Telsussa esiintyi juur Lily Allen ja se oli sievä ja viehättävä. Ihana mekko.
- Meidän koti on periaatteessa myyty, siis me ollaan hyväksytty täysihintainen tarjous ja kaupat tehdään ensi viikolla.
- Kodin ostajat vaikuttaa kertakaikkisen valloittavilta ihmisiltä, jotka ymmärtää tällaisen asumisen päälle.
- Kodin ostajien entinen koti meni tosi sähäkästi kaupaksi, eli me muutetaan kuukauden sisällä. Ei tartte vatuloida sen kanssa.
- Isa on ihana, se syö hyvin ja on - no, vaan ihana. Joskin välillä aika kovaääninen.
- Siskonen viihtyy uudessa työpaikassaan tosi hyvin.


HUONOO.

 -Mä olen ollut koko viikon tosi väsynyt. Oloa tekis mieli kuvailla masentuneeksi, mutta kuten ylläolevasta listasta vois päätellä, ei mitään syytä moiseen ole.
- Isa nukkuu alkuyöt hyvin, mutta aamuyöt on jotenkin tosi rikkonaisia eli mua väsyttää varmaan siksikin.
- Niska ja hartiat on tosi kipeet.
- Mulla on yksinäinen olo. Mlla oli viime torstaina yksi meno, tällä viikolla to-pe (mä vannoin meneväni nukkumaan, mutta tässä sitä vaan kukutaan - ei järjen häivääkään mutta mä pelkään ettei uni tule) ja huomennakin vähän, ensi viikolla ainakin ma. Tottakai mä olen ylpeä siitä, että sen pitää (tai "pitää", tyypit haluaa sen matkaan ja se tietty haluaa mennä) olla asiakkaiden ja muiden urpojen matkassa ja tiedän, että sitähän se on aina halunnutkin, mutta etenkin nyt muuton lähestyessä on tosi orpo olo. Uusien lainojen kanssa mulla ei ihan oikeesti jää omaa rahaa mihinkään ja se uus asuinpaikka on kuitenkin isosta osasta mun omia sidosryhmiä aika kaukana. Entä jos mä nalkitunkin kotiin rahatta ja ystävittä ja toinen on ilta toisensa jälkeen aina jossain hevonhelvetissä (=Tavastialla, Infernossa, Nosturissa) Kun Vaan Pitää Että Kaikki Menee Hyvin? Mitäs sitten?
- Sanoinko jo, että niska ja hartiat on kipeät (ja tällä viikolla meni polvi vain mennäkseen onneksi illalla takaisin, selkä oli sen päivän kinkkaamisesta eilisen kipeä, mutta onneksi sekin on paranemaan päin. Voi, olispa ihmiskeholla takuu!)
- Yllämainitusta johtuen tuli käytyä vain tiistaina jumpassa. Osin paska fiilis johtuu varmaan siitäkin.

Voi että kun se elämäni valo olis nyt kotona ja voisin vaan käpertyä sen kainaloon ja kiukutella ja itkeä tän typerän olon pois. Se olis varmaan parasta kaikessa. Fakta on se, että ei ole ja kun tulee, niin mä olen jo madellut laatikon pohjalle ja unten maille vaan tunteakseni oloni vielä kurjemmaksi aamulla, kun edelleen suututtais ja olisin suomeksi sanottuna (pardon my French) vittuuntunut siitä, että lupasi tulla ajoissa mutta ei sitten tullutkaan.

Niin, se pienempi valo siis nukkuu rauhassa yöuniaan pupu kainalossa. Se vaikuttaa tällä hetkellä meistä tasapainoisimmalta, mua kun itkettää taas ja kissat ravaa ympäri kämppää ihan sekopäinä.